Merja Kaitue aloitti HRD Groupissa arviointiyksikössä toukokuussa 2007. Hän on koulutukseltaan psykologian maisteri, laillistettu psykologi ja psykologiliiton sertifioima henkilöarviointikonsultti. Merja korostaa työssään HRD Groupin arvojen mukaisesti työn korkeaa laatua, asiakas- ja liiketoimintalähtöisyyttä. Hän on useiden vuosien ajan työskennellyt henkilöarviointien ja rekrytointien parissa eri toimijoilla sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Hän on lisäksi toiminut kompetessimallien kehittämisen ja esimiesvalmennusten parissa.
Aikaansaavana ja aktiivisena henkilönä Merja on jatkuvasti valmis kehittämään työtään edelleen. Hänen iloisuutensa, välittömyytensä ja sanavalmiutensa toimii useimmiten hänen vahvuutenaan. Vuodet ovat hioneet terävimmät särmät, joskin sitäkin puolta ajoittain pilkahtaa. Merjan asiakkaat ovat kiittäneet hänen tyyliään kertoa asiat suoraan ja heidän toimiympäristöön valmiiksi pureskeltuna.
Merja asuu miehensä ja pienen Klaara-tytön kanssa Töölössä. Jostain syystä Merja löytää itsensä vapaa-aikanaan aina jonkun projektin kimpusta- milloin on kodin remonttia, milloin mökin rakennusta, tekeminen ja touhuaminen eivät tunnu loppuvan. Lisäksi Merja käyttää vapaa-aikaansa talvisin sählyssä ja kesäisin purjehtien- sen mitä pienen tytön äitinä ehtii.